Tälle syksylle on tullut ilmoitettua Väinö agitreenien lisäksi Heiluvan Hännän jälkikurssille sekä Silkkitassun Vauhtia luoksetuloon -kurssille  Väinö on aina ollut kova haistelemaan, joten ajattelin, että jäljestäminen voisi olla Väinölle mieluisa laji. Sitten kun ensin käy hakemassa opit viisaammilta, voi myöhemmin kokeilla itse tehdä erilaisia jälkiä Väinölle.

Vauhtia luoksetuloon -kurssille tuli ilmoittauduttua, koska Väinöä ei voi vahingossakaan sanoa varmaksi luoksetulijaksi. Enemmänkin lähtee käpälämäkeen heti, jos näkee toisen koiran. Tosin nyt kastraation jälkeen yletön kiinnostus lajitovereihin on vähän laskenut ja nyt poika keskittyy paremmin toisten koirien ollessa paikalla. Muutenkin tarkoituksena käydä Väinön kanssa erinäisillä kursseilla hiomassa yhteistyötä. Ja tärkeintä olisi saada hallittua häiriötreeniä, jotta pieni poika oppisi keskittymään minuun muiden koirien sijasta. Nyt viikon naksuttelun jälkeen tämä tavoite on alkanut tuntumaan jopa mahdolliselta

Olen ihmetellyt, miksi en ole aiemmin kouluttanut Väinöä naksuttimen avulla. Tosin onhan Väinö ensimmäinen koirani, joten ihan kaikkea nykyistä tietoa ei ole ollut alusta lähtien. Väinön haasteellisen luonteen vuoksi on myös tullut tutustuttua jos jonkinmoiseen koulutustapaan sitä oikeaa etsiessä. Toisaalta kiitän Väinöä siitä, että hänen ansiostaan olen kehittynyt koiranohjaajana huimasti ja saanut paljon uusia työkaluja pakkiini tulevaisuutta ajatellen.

Naksuttelusta pidän erityisesti, koska siinä koulutus perustuu positiiviselle vahvistamiselle. Jättämällä turhat komentamiset ja kiukuttelut narikkaan, voi koira ns. puhjeta kukkaan. Itse olen tehnyt Väinön koulutuksessa monia virheitä, mutta onneksi olen myös oppinut virheistäni. Nyt tiedän mitä en tee seuraavien koirieni kanssa. Nyt korjataan menneisyyden virheitä  Onneksi koira on anteeksiantavainen. Itse olen tullut esimerkiksi vahvistaneeksi Väinön kontaktittomuutta houkuttelemalla ja puhelemalla kun se on nähnyt vain muut koirat

Luettuani Morten Egtvedtin ja Cecilie Kosten kirjan Naksutinkoulutusta koirallesi, aukesivat silmäni. Nyt onneksi sain menetelmän koiran käytöksen muuttamiseksi. Paljon on tekemistä, sillä reilun kahden vuoden ajan Väinö saanut toimia virheellisesti esimerkiksi karkaillen sekä räyhäten ja vetäen hihnassa. Tieto prosessin pituudesta auttaa jaksamaan eteenpäin ja pienet positiiviset pilkahdukset pojan muuttuneessa käytöksessä kannustavat eteenpäin. Kaksi vuotta olen etsinyt ja etsinyt sitä oikeaa menetelmää. En olisi koskaan voinut antaa itselleni anteeksi, jos olisin luovuttanut Väinön suhteen. En vain voinut uskoa, että tätä pientä villakoiraa ei voisi kouluttaa yhteiskunta- ja harrastuskelpoiseksi. Joten vihdoin ja viimein aurinko alkaa paistaa tännekin risukasaan