Eiliset agitreenit eivät sujuneetkaan ihan niin hyvin kuin viikko sitten. Oltiin Väinön kanssa taas ekoina suorittamassa ja alkukankeuksien jälkeen (karkasi pari kertaa tutustumaan viime kerralta pois olleeseen koiraan joka seisoi ihan liian lähellä aloituspaikkaa) itse rata, jossa harjoiteltiin valssausta, meni täydellisesti  Eli meni ekalla kerralla niin kuin pitikin. Sitten pieni breikki ja harjoittelemaan itsekseen keinua. Keinu meni yllättävän hyvin, itse asiassa todella hyvin. Väinö tuli vauhdilla keinulle, ei jäänyt himmailemaan puolin väliin, vaan tuli jo pidemmälle ja keinun laskeuduttua otti hienosti kontaktit. Seuraavaksi harjoiteltiin keppejä, jotka menivät myös paremmin kuin viimeksi. Väinö sai jo vähän vauhtiakin hommaan ja olin todella tyytyväinen suoritukseen! Treeneissä Väinö innostui todella hienosti lelupalkasta, mikä lämmitti mieltä

Eli noin puolet treeneistä meni mainiosti. Sitten Väinön kontakti alkoi herpaantua. Ei ollut enää niin kiinnostunut minusta ja yhteistyöstä, joten persjätön harjoitteleminen ei sujunut alkuunkaan. Väinö ei enää kestänyt sitä, että jäi hetkeksi selkäni taakse ja että ohjaukseni oli hieman myöhässä, joten poika päätti, että on paljon kivempaa karkailla ja käydä muita moikkailemassa  Joten hieman haasteita itselleni, kun ohjauksen tulisi olla täsmällistä ja selkeää... Muutenkin Väinö kuumui loppua kohden ja hermot meinasi mennä kun yhdellä oli asiaa koko ajan... Ja tietysti se häkki oli autossa ja auto muualla, juuri kun sitä olisi tarvinnut. Hetki häkissä olisi mitä luultavimmin rauhoittanut tilannetta kummasti.

Myös hihnakävelyillä Väinö on saanut uuden kriteerin. Eilen tulleen uuden Canis-lehden ideoilla, päätin, että haluan Väinön kävelevän rinnallani ulkona. Eli aina kun lähtee kaasuttelemaan ohitseni tai muuta vastaavaa, niin pakki päälle. Eli kivojen asioiden luokse ei päästä höyryämällä, vaan rauhallisuudella. Jos vaikka näin ulkoilusta saisi mukavampaa meille molemmille... Tosin omat hermot siinä vain ovat koetuksella, kun koko ajan saa peruutella kun Väinö yrittää ohitella...

Onneksi nyt syksyllä on tulossa muitakin kursseja, joissa pääsemme Väinön kanssa parantamaan yhteistyötä, joten jos se siitä sitten ajan kanssa helpottaisi... Kovasti ainakin haluaisin tähän uskoa